Yksi näkökulma

Always a catch

19/08/2008 12:57, Posted in Kryptinen purkaus, Comments (0)

Jaahas, erinnäisistä asioista johtuen meikäläisen hallussa on kaksi limited edition painosta The Dark Knight soundtrackista. Toinen kopio menee tänään töiden jälkeen huuto.nettiin myytäväksi.

EDIT: And here we go... Levy löytyy nyt kyseisestä palvelusta.

TNA Hard Justice 2007

16/08/2008 19:15, Posted in Flip ilman floppia, Comments (0)

Ei tästä tullut tällä kertaa yhtään mitään. Se mitä onnistuin tekemään oli vain tuijottaa pitkän aikaa editorissa olevaa sisältöä jossa on vain muutama rivi tekstiä. That's it. Paskan viikon takia otsalohkan syvyyksistä ei vaan yksinkertaisesti lohkea mitään isompaa ajatusta minkä saisi kuljetettua näppäimistölle asti. Ei tässä voi muuta kuin todeta että vaikka professori ja hänen jatkuvasti tyylitajuttomuuttansa esimerkillisesti näyttävä kumppaninsa valehtelivat tämän show'n vievän "hardcore to the next level", oli tämä sentään enimmäkseen positiivinen kokemus jossa yleisökin pisti taas vaihteeksi parastaan ilmaistuaan todelliset mielipiteensä. Niin ja originaali pilipali-blondi on siis selkeästi tulossa takaisin sotkemaan kuvioita entistä sekavammaksi.

Soitin hakusessa

15/08/2008 22:04, Posted in Kryptinen purkaus, Pelit ja vehkeet, Comments (0)

Niin tosiaan, tajusin tässä että meikäläisenkin pitäisi vihdoin ja viimeinkin hankkia vinyylisoitin. Muutama kiekko löytyy jo hyllystäkin ja tälläkin hetkellä tilauksessakin on yksi spessu-julkaisu. Mielipuolisen hommaa sinänsä mutta syy miksi tilasin vinyylijulkaisun johtuu siitä että tuli suorastaan pakottava tarve hankkia oman käden kautta lähteneen orkesterin viimeiseksi jäänyt julkaisu koska siihen oli vielä pieni mahdollisuus. Eri malleja on ehditty tässä jo pläräilemaan ja sen verran vaaka on kallistunut ominaisuuksien suhteen että pitää hankkia sellainen soitin jossa on USB-liitäntä jotta vinyylit voi kääntää digitaaliseen muotoon. Hmmm... huomaa taas että hyvä ja halpa eivät edelleenkään kulje käsikkäin ja näköjään Saksan puolelta kannattaa tilata jos tähän hommaan ryhtyy.

My mind is glowing

13/08/2008 10:45, Posted in Kryptinen purkaus, Comments (0)

Ei helvetti mikä päivä oli eilen. Tosiaan kaikki alkoi siitä että kun viimeinkin pääsin nukkumaan edellisenä yönä. Tai noh, sitä ennen yömyöhään tuli taas juteltua puhelimessa ja kuunneltua kun toinen osapuoli läpikäy tuntojaan mm. työpaikkansa katastrofista joka vain odotti purkautumistaan ja miten huonosti asiat ovat menneet. Kun omien asioiden hoitamisen jälkeen viimeinkin pääsin peiton väliin, alkoi epämiellyttävä valveilla olo. Tarkastin tunnin välein oikealle olevaa valonlähdettä. Kello on kaksi. Kello on kolme. Kello on neljä. Kello on viisi. Vieläkään en ole saanut unen päästä kiinni ja ihmettelin että mikä minua oikein vaivaa. Ainoastaan ravasin noiden tuntien välissä juomassa ja toivoin että saisin edes vähäsen unta pallooni.

Kello kahdenksan aikaan aamulla totesin epäonnistuneesti itselleni tyyliin "fuck it" ja nousin ylös. Ehkäpä jopa tunnin nukkuneena en voinut muuta tehdä kuin alistua kohtalooni. Kävin suihkussa, pyöritin tunnin verran aamurutiineita kunnes koitin uudestaan saada edes pari tuntia unta pääni sisään. Hukkaan heitetty kaksi tuntinen sillä makasin vain sängyssä kuunnellessani tietokoneen taustahälyä eikä se johtanut mihinkään. Yhdentoista jälkeen aloin olla jo hieman vittuuntunut sillä minulla oli töíhin lähtö parin tunnin päästä ja tosiaan yhden tunnin yöunilla pitäisi pärjätä pitkä iltavuoro.

Juuri ennen töihin menoani kolusin taas energiajuoma-osastoa ja huokasin että näillä hirvittävillä litkuilla pitäisi pärjätä ilta puoli kymmeneen asti. Kauhulla odotin kun kädet alkavat tärisemään, silmät prakamaan ja mieli jumiutuu lopullisesti. Hiki virtasi, rinnassa takova pumppu hakkasi ylikierroksia ja varsinkin viimeiset kaksi tuntia oli yhtä helvetin taistelua. Meikäläisen ajatusvirta alkoi olla niin absurdi että ihmettelin että miten ihmeessä saan pidettyä kaiken kasassa. Eikä sekään auttanut että kusipäiden ennestään lauotut ja edelleenkin huonoina vitseinä toimivat murjaisut tuntuivat tässä väsyneessä olotilassa vieläkin ärsyttävimmiltä että meinasin vaan yhtäkkiä avata sanaisen arkkuni ja todeta:

Tosiaankin itsekö keksit tuon saatanan sanonnan. Ja mikä vitun ilmainen lounas? Onko se samanlainen hieno, käyttämätön sana kuten esim. maailmanrauha joka on jokaisen paremman huomisen rakentavan toivomuslistalla mutta kukaan ei ole tajunnut kertoa heille syvempää analyysia meidän lajista eli miten me ihmiset olemme toisiaan tuhoava syöpä.

Onneksi sentään onnistuin hillitsemään itseni. Minä tässä olotilassa hyppimässä muurin päälle huutamaan että minkälaisia idiootteja te monet olette olisi auttamatta tuoneet itselleni varoituksen.

Kun työpäivän päätteeksi astuin ovesta ulos, hengitin syvään viileä ilmaa samalla kun kaivoin mp3-soitinta esiin. Jotenkin ensimmäisen kerran moneen tuntiin tunsin oloni rauhallisena. Jospa ulkoilma rauhoitti ja mp3-soittimesta luukuttava Prodigyn petetylle sukupolvelle jätetty manifesti järjesti kaaottisesti törmäilevät palaset taas oikeille paikoilleen pään sisällä. En tiedä... Ainoastaan odotin että pääsisin viimeinkin kotiin ja korkkaisin jääkaapin perälle kuukausi sitten unohdetut siiderit joiden avustuksella hammeroisin mieleni siihen tilaan että saisin viimeinkin unta. Heräisinkö seuraavana aamulla ollenkaan oli vain toissijainen asia.

Addiktioni 32/08

07/08/2008 19:59, Posted in Beats and pieces, Comments (0)

Prodigy: More Music For The Jilted Generation (2008) / Experience Expanded (2008)

Tuossa alkuviikosta todettiin yhden kaverin kanssa mm. siitä miten levykokoelmansa kartuttajalle tulee joskus sellainen tilanne eteen jossa on saanut jonkun keräilykohteensa suhteen asiansa niin hyvin että jokainen julkaisu löytyy levyhyllystä. Ja jälkiseuraamuksena syntyy pakonomainen tyhjä olo ja sitä alkaa vaistomaisesti miettimään että mihin seuraavaksi pyrkisi ponnistaman tarmonsa. The Prodigyn Music For The Jilted Generation oli minulle yksi tärkeimmistä alkusysäyksistä joka käynnisti tämän intensiivisen keräilyn sillä tasolla että jokainen virallinen julkaisu on pyritty hankkimaan ja sillä tiellä edelleenkin ollaan. Siitä on tosiaan 16 vuotta kun tämä albumi julkaistiin alunperin ja kun tätä teosta kuuntelee pitkästä aikaa keskittyneesti ilman häiriötekijöitä, sitä taas suorastaan yhtyy ja vajoaa aikakauteen jolloin eri elektronisen musiikin piireistä alkoi tulla niin paljon mullistavaa musiikkia ja kieltämättä yksi näistä 90-luvun tärkeimmistä julkaisuista on juuri tämä Music For The Jilted Generation. Historiankirjat kertonevat myös että vuonna 1994 briteissä tuotiin julki Criminal Justice Bill joka hankaloitti nuorten ihmisten elämää mm. siten että jos keikoilla soitettiin musiikkia jonka volyymi ylittivät parilla desibelilla sallitut rajoitukset, poliiseilla oli täydet oikeudet pysäyttää bileet ja lähettää ihmiset koteihinsa. Artistit, promoottorit ja DJ:t tietenkin ottivat tuosta lakiehdotuksesta irti luomalla ties minkälaista siihen osoitettua kritiikinomaista tuotetta - joko kirjoittamalla manifesteja levyjen kansiin tai julkaisemalla esim. neljä minuuttia hiljaisuutta ja nimeämällä se kyseisen lain nimellä. The Prodigy vei tämän taistelun kyllä selvästi pisimmilleen Music For The Jilted Generation kanssa. Intron tyly, mustavalkoinen film noir kuvaus huonojen aikojen vyörymisesta horisontista jossa kuitenkin todetaan pientä toivoa luoden että tärkein työ viedään takaisin undergroundiin jotta se ei joutuisi väärien ihmisten käsiin. Ja sitten on tietenkin julkaisun sanoman kiteyttävä sekä Clint Mansellin luotsaaman Pop Will Eat Itselfin kanssa taottu voimientuntojen huipentuma "Their Law" jossa metallin, industrialin ja elektronisuuden peruspalaset luovat sellaisen väkevän muurinmurtajan jonka aikana suunnataan nyrkkejä vieläkin raa'emmalla tavalla kohti vallanpitäjien suuntaan ja todetaan "fuck them and their law". Levyn kansitaide jossa jähmettyneesti vääryyttä huutavat kasvot sekä kansilehdykän keskelle aseteltu maalaus (pitkätukkainen mies joka keskisormea vilauttamalla ja macheten avulla katkaisee viimeisenkin yhteyden ihmisten elämää kontrolloimaan hallitukseen) edelleenkin vahvistavat tätä albumilla tuotua sanomaa. Vaikka kyseistä kappaletta ei ole julkaistu missään vaiheessa single-formaatissa, silti siitä onnistui kehittymään yksi The Prodigyn tärkeimmistä kulmakivistä livekeikoilla ja antoi ensimmäiset sykähdykset mihin The Prodigy pystyy rajoja rikkovaa soundiaan kuljettamaan.

Onhan Music For The Jilted Generation muullakin tavalla käänteentekevä julkaisu The Prodigyn uralla. Se on yhtyeen laajimman kirjon omaava albumi jossa uuden kurinalaisen asenteen myötä albumi on myöskin paljon synkempi, vakavempi sekä kova kovaa vastaan takova - juuri sellainen jonka pelkkä tuima silmästä silmään tuijotus vie orkesterin seuraavalle levelille. Siinä ohella vilahtavat syntikoiden puristamat murtumispisteet, hard technon lävistämä suora kujanjuoksu, syvälle psykoosiin upottavat analogiset acid pyörteet, haasteellisesti vieden kuuntelijan tasaisesti pyörivästä 4/4 tahdista onnistuneesti lohkeilevaan breakbeat palettiin ja jopa hidastuen hetkeksi mielensä jumiuttavaan ja pupillien laajentavaan downtempon lämpimään syövereihin. Ja sitten listalla on ne singlenäkin julkaistut kappaleet. "No Good (Start The Dance)" on huippuunsa tuotettu ja puhtaasti tanssilattialle suunniteltu täsmäpommi joka tuntuu varsinkin näin 2000-luvun kaupallisten hengettömien tuotteiden rinnalla suorastaan pelastusköydeltä joka vie takaisin aikaan jolloin kaikki oli vielä niin uutta ja uraa uurtavaa. Unohtamatta tietenkään kitaroilla viilleltyä, huilun tehostamaa ja syntikoiden armottomasti runttaama "Voodoo People" jossa miltei drum and bassiin kohoava ja kuitenkin hakkaavasti etenevä biittipatteristo antaa viimeisen mutta voimakkaan säväyksen. Spektrin toisessa ääripäässä on The Prodigyn omilla ehdoilla työstetty "Poison" jonka hiphop sävytteinen paranoidinen tunnelma vie koko genren äärirajoille johon moni ei ole uskaltanut raahautua. Toisin sanoen aika ei ole tehnyt juuri minkäänlaisia naarmuja albumiin ja kyllähän tämä edelleenkin kuulostaa näin suorasti sanottuna helvetin mahtavalta kun asettelee mielensä vastaanottavaan taajuuteen.

Nykypäivän mittatikkuna testattuna The Prodigyn debyytti, Experience, on hyvin pitkälti nastalla seinään kiinnitetty testamentti aikakaudesta jolloin kosketinsoitin riffit sekä hassun-hauskat kimeällä äänellä toteutetut sämplet sanelivat ja leimasivat 90-luvun rave genren kuoliaaksi asti mutta toisaalta, albumi oli myös hyvin erilainen verrattuna siihen mihin singlet olivat kuuntelijaa valmistelleet. Moni singleistä oli kokenut täydellisen uudelleenmuokkauksen ja siirtyivät täysin uuteen ympäristöön Experience albumilla - The Prodigyn ensimmäisestä vinyylijulkaisusta lähtien mukana roikkunut "Everybody In The Place" oli tässä vaiheessa kokenut jo kolmannen inkarnaation tullessaan tälle albumilla ja heidän ensimmäinen hitti "Charly" sai ehkäpä sen radikaaleimman muutoksen kun sitä alettiin istuttamaan tunnistettavaan drum and bass muottiin ja tämä oli tosiaan vuonna 1992 jolloin genre alkoi saada fyysisempää olomuotoa ylleensä. Vaikkei tämä remix ole tyylipuhdas näyttö kyseisestä genrestä, siitä kuitenkin löytyvät tavaramerkiksi tunnistettavat matalalta jytisevät bassot ja perus rumpu-basso kombo. "Out Of Space" sentään oli jätetty ennalleen räiskyvästi hypähtelevänä futuristisena populaarimusiikkina jossa on kaavamaisen tapaan muistettava melodia ja yksinkertaiset, tosin sämple muodossa tarjoiltut lyriikat. Lyhyeksi jääneen breakbeat-rave-hardcore aikakauden ilmentymänä, Experience albumilla kuitenkin muhii taustalla sellaista häivähtyvää potenttiaalia. Yksi näistä oli selkeästi albumia kannatteleva, kahdeksan minuutin "Weather Experience" joka täysin erilainen mitä Liam Howlett oli tähän mennessä kirjoittanut. Moneen osaan skaalautuva - cinemaattisia piirteitä saavuttava ja eräänlaisena big beatin yhtenä prototyyppinä edustava työ jota kuitenkin aletaan puolessa välissä kaksin käsin takomaan ja hajottamaan ison kivenlohkareen kanssa ja näin ollen kiihdytetään vieläkin enemmän anteeksiantamattoon itsetuhoiseen viettiin. Tämä oli vasta pieni maistiainen miehen piilevistä kyyistä joka lopulta tarjoiltiin tarjottimen kautta petetylle sukupolvelle.

Uudelleen masteroitujen albumien lisäksi mukaan on liitetty bonus CD:t jotka keräilevät saman kotelon alle harvinaisuuksia singlen b-puolilta sekä live-vetoja jotka jälleen todistavat jossain määrin miten The Prodigy osaa vyöryttää ja liikuttaa massoja. Experience tarjoilee mm. "We Are The Ruffest" kappaleen joka tuon aikakauden yhtenä viimeisempänä työnä paketoi kaiken mahdollisen irtonaisen ennenkuulumattoman massiiviseen headfuckiin ja esim. Top Buzzin riisutun oloinen remiksaus "Weather Experiencesta" kääntää vaihteeksi kaaottisuuden takaisin järjestykseen. Music For The Jilted Generationin yksi helmistä on ehdottomasti "Rat Poison" eli "Poisonista" vieläkin pidemmälle kehitelty uudelleenmiksaus jossa tiukkasävyinen kitara riffi voitelee tämän jo miltei kadonneeksi julistetun teoksen The Prodigyn yhdeksi raskaimmaksi työksi ja kun tämä tosiaan alunperin julkaistiin vuonna 1995, siinä pakostakin aistii kuinka The Prodigy alkoi pikkuhiljaa kallistumaan tuonne elektronisesti työstettyyn punkiin päin joka lopulta huipentui vuoden 1997:n The Fat Of The Landiin jossa Keith Flint ja Maxim olivat jo iso osa orkesterin vetovoimaa. Ainoa valituksen aihe on se että "Rhythm Of Life" ei ole mukana tuossa bonus CD:llä. Oliko sitten ongelmia sämplien kanssa vai mitä mutta onneksi tätäkin tyhjää tilaa paikataan varsin onnistuneesti The Chemical Brothersin klassisella ja erittäin bassovetoisella miksauksella "Voodoo Peoplesta". Mut' kuitenkin... Kaksi juuri uudelleenjulkaistua teosta The Prodigyn värikkäästä menneisyydesta joista ainakin toinen on sellainen joka kuuluisi jokaisen itseään kunnioittavan elektronisen musiikin ystävän levyhyllyyn.

Tämän viikon paluu visiittinä hahmottuu...

06/08/2008 10:33, Posted in Hiekkalaatikolla, News on the beats, Comments (0)

ja sitä vauhdittaa Prodigyn live-rykäisy klassisesta "Out Of Spacesta".

Ajatus

03/08/2008 20:08, Posted in Kryptinen purkaus, Comments (0)

Hmmm... Tänään töissä työkaverini sekä minä yhdessä todettiin kuinka erinomainen The Dark Knightin todellisuudessa on ja yhtäkkiä kesken keskustelun sain sellaisen hullun ajatuksen että perkele, pitääkö tässä ihan piruuttaan mennä toisen kerran teatterin pimeyteen katsomaan elokuva.

Addiktioni 31/08

01/08/2008 20:43, Posted in Beats and pieces, Comments (0)

Lustmord: [OTHER] (2008)

Mihinköhän me jäätiin edellisillä kerroilla? Vuosi 2006 taisi tarjota erinomaisen live-julkaisun, Lustmord Rising (06.06.06), joka pönkitti Lustmordin aseman dark ambient genressä siihen pisteeseen että kruunu ja valtikka viedään miehen mukana hautaan asti ja viime vuonna julkaistu jykevästi, miltei vanhan ajan metallisen sotakoneen kaltaisesti humiseva ja jonkin sortin mini-albumina toimiva Juggernaut antoi ensimmäiset varoittavat värähdykset tulevasta. Jos oikein pitää pinnistää muistin syövereistä, Juggernaut ei itse asiassa ollut juuri niin vakuuttava teos kuin olisin toivonut mutta onnistui lopulta kuitenkin erottumaan edukseen miehen omassa back-cataloguessa. Lustmordin levyt ovat siinä mielessä monipuolisia että kun hän tarttuu aiheiseen kuin aiheeseen, mies monikerin takaa eli Brian Williams pyrkii rakentamaan pimeyttä monesta eri näkökulmasta - oli se sitten avaruuden syvyyksissä olevien kuolevien tähtien viimeisiä hetkiä ennen lopullista sammumista, kolkosti kumisevat varjoisat käytävät helvetin syövereistä tai muuten vaan ihmismielestä raapaistuja yksinkertaisia pelkotiloja. [OTHER] jatkaa onnistuneesti tätä listaa luomalla selkeästi eläväisen ympäristön jonne ei (taaskaan) suoranaisesti haluaisi edes astua toisella jalallakaan. Albumin lähtöasetelmat antavat hyvin nopeasti sellaisen kuvan että juurikaan mikään ei ole muuttunut Lustmord universumissa - julkaisun aloittavat "Testament" ja "Element" ovat siis sitä perinteisempää Lustmordia jota mies on loihtinut äänityspöydällään ties kuinka monta vuotta mutta kuitenkin aistit alkavat vähitellen tottumaan uuteen ympäristöön ja julkaisun perimmäinen olemus alkaa pakonomaisesti selviämään kuuntelijalle. Muinainen, ajan myötä unohdettu ja puhtaasti myytiksi leimattu olento lurkkii syvällä pimeydessä joka alkaa hiljalleen esittäytymään kuuntelijalle joko laulaen matalasti kurkullaan tai päästelemällä muita epämiellyttäviä ääniä jotka vahvistavat tämän muinaisjäänteeksi luokitellun olion läsnäolon. Julkaisun eeppisin teos, 22-minuuttinen "Godeater" saa selvemmin toisenlaista lihaa luiden ympärille kun albumin kolmesta vierailevasta kitaristista eli tässä tapauksessa Toolin Adam Jones alkaa hiljalleen kampeamaan elinvoimaista säveltä koneellisesti tuotetun drone-pyörteen keskelle luodakseen tunnistettavia piirteitä tälle oudolle oliolle joka pyrkii tässä vaiheessa tunkeutumaan miltei iholle asti. Kuten Juggernaut todisti viime vuoden puolella, myös [OTHER] muuntautuu rosoisempaan formaattiin ja alkaa saada huomattavasti raskaampaa tunnelmointia ylleensä johon osallistuvat Adam Jonesin lisäksi Melvinsin King Buzzo sekä Isiksen Aaron Turner. "Dark Awakening" astuu "Godeaterin" jälkeen esiin ja tässä vaiheessa kitarat on jo selkeästi se ydin joka hallitsee suvereenisti kokonaisuutta - eräänlainen silmästä silmään tuijottelua juuri paljastuneelle kauheudelle siis. Olion puhtaasti eläimellisen puolen kutsuvaisella äänähtelyllään paljastava "Ash" ja "Of Eons" vetäytyvät taas standardiin, tiivisti pakattuun Lustmord atmosfääriin jossa käytetään mm. kelloja ja torvea minimaalisin vaikutuksin mutta kuitenkin välittäen erittäin kolkon tunnelman sisimmissään. Juggernautilla alunperin esiintynyt "Prime [Aversion]" palauttaa King Buzzon kitaroinnin myötä julkaisun takaisin tuohon raskasrakenteiseen mutta huuruisesti leviävään käsittelyyn ja lopulta "Er Ub Us" myötä kaksi tyystin erilaista kohtaamista eroavat toisistaan - kuin toisiaan magneetin kaltaisesti hylkivät parit.

Kitaran kielen lipsutus tällä albumilla herättävät väistämättä ne samat apatiat ja ajatukset esiin mitkä minulla oli Juggernautin aikoina. Toisin sanoen, homma toimii vain tiettyyn pisteeseen asti ja kun tässä selkeästi pyritään ratsastamaan yhden tempun varassa, se alkaa myös väsyttämään varsin nopeasti. Kun on kuullut toiselta ja kolmanneltakin taholta miten mullistavasti dark ambient virtausta osataan mielikuvituksellisesti käsitellä kitaroiden avustuksella (kuten esim. Continuumin toinen julkaisu jota pidän yhtenä hienoimmista julkaisuista tällä rintamalla), Lustmordin omat ideat kuulostavat suorastaan alkeellisilta ja liian paljon vanhoihin töihin polveutuvalta uudelleen miksaukselta. Joskus tosiaan ei riitä että tuo vain yhden uuden elementin vanhaan, mutta toimivaan kaavaan ja tämän johdosta [OTHER] lankeaa herkästi fifty-fifty julkaisuksi.

Viikon anti

01/08/2008 17:11, Posted in Beats and pieces, Comments (0)

Jep. Moni tilatuista levyistä onnistui sitten tulemaan tällä viikolla. Keskellä oleva UNKLE:n "End Titles" on aussi painos. On kieltämättä taas sellainen fiilis että taasko minä maksoin itseni kipeäksi kahden bonus biisin takia. Fuck that. Olen keräilijä. "The Dark Knight" soundtrack tuli hieman viallisena joten sen suhteen minä pidän turpani kiinni tässä blogissa. Sitten kun hallussani on virheetön kopio, sen jälkeen minulta löytyy motivaatioita kirjoittaa pari sanaa tuosta levystä. Eli parisen viikkoa menee taas odottelussa. Perkele.

Ensimmäinen kerta tällä saralla

01/08/2008 10:00, Posted in Kryptinen purkaus, Comments (0)

Toisin sanoen, työpaikkani kakkonen kysyi eilen että voisinko tehdä tämän päivän vuoron. Vapaapäivä muuttui työpäiväksi. Ei siinä mitään. On sitä ennenkin ihmisenä joka ei osaa kieltäytyä suostuttua näihin pyyntöihin ja viime maanantaina sain jonkinlaisen "yhteisen hyvän nimissä" olevan inspiraation kun sain päähäni sellaisen idean että uhraudun ja jään vielä pariksi tunniksi töihin koska tilanne työpaikassa tosiaan vaati sitä. Kai se edellisen illan kökkö Starship Troopers 3 kummitteli vieläkin takaraivossa. Kakkososa oli suorastaan taidetta tuon paskan jälkeen...

Khröm... Noh mut kuitenkin, takaisin tämän päiväiseen asiaan. Vapaapäivä muuttui siis työpäiväksi ja se tarkoitti sitä että kuusi päivää putkeen olisi raadettava. Kohtalo puuttui jollakin tapaa peliin ja eilen kävelessäni töistä kotia kohtia, oikeaan jalkaan alkoi sattua. Kävelin muutaman kymmenen metriä lisää ja yhtäkkiä kauhistukseni tajusin että kävely oli yhtä tuskaa. En pystynyt laittamaan minkäänlaista painoa jalan päälle joten etenin pahasti nilkuttaen loppumatkan.

Vihdoinkin kotiin päästyäni, etsin kaapin perältä kaikki rohdot mitä vaan oli käden ulottovilla. 800 mg buranat, voiteet jne. ja toivoin parasta tälle päivälle. No chance in hell. Jalka on edelleenkin kipeä ja jalkapohjassa on selkeä mustelma. En tiedä mistä sekin sinne lopulta onnistui tulemaan mutta se tosiaan estää meikäläisen liukkaan etenemisen. Matka terveyskeskukseen ja vóila... Alunperin vapaapäivänä ollut vuorokausi muuttui lopulta siis saikuksi.

On vähän sellainen hoopo olo että miksi edes vaivauduin.

The Dark Knight

30/07/2008 00:58, Posted in Lippu ohjaukseen, Comments (0)

Ohjaus: Christopher Nolan
Käsikirjoitus: Jonathan Nolan, Christopher Nolan
IMDB: The Dark Knight (2008)

The Dark Knight on näitä harvoja leffoja jota olen seurannut tiiviisti ennen varsinaista ensi-iltaa. Lukuisat trailerit internetin syövereissä alkoivat olla tuttu näky meikäläisen kuvaruudulla, blogosfääreissä esiintyneet artikkelit ja irralliset haastattelut heittivät jatkuvalla syötöllä lisää vettä myllyyn ja sen johdosta hype kasvoi myös omalta osaltani suunnattoman kokoiseksi. Ja yksi isoin asia tässä hypetyksessä on tietenkin Heath Ledgerin roolisuoritus. Kuten tiedämme, hän kuoli puoli vuotta sitten lääkkeiden yliannostukseen mikä loi vieläkin synkemmän varjon tämän elokuvan ylle. The Dark Knight jäi hänen toiseksi viimeiseksi työkseen ja jonkinlaiseksi testamentiksi hänen kyvyistään. Tämän johdosta monen kuin myös allekirjoittaneen huulilla on viime viikkoina ollut ne samat kysymykset, onko elokuva tosiaankin viiden tähden arvoinen kuten väitetään monessa mediassa ja loistaako Heath Ledger tosiaan Jokerin roolissa? Edellinen Batman raita, Batman Begins, ei vastannut meikäläisen odotuksia. Olihan se jossain määrin toimiva uudelleen buuttaus tämän sarjakuvasta elokuvaksi kääntyneen sarjan saralla mutta Batmanin syntyhistoriaan liitetyt asiat loivat vähän liiankin ristiriitaisen kuvauksen. Puhun siis tuosta salaisesta ninja-koulutuksesta jolle annettiin vähän liian paljon paino-arvoa alussa mutta kuitenkin käsikirjoitus väänsi Batmanin hahmon enemmälti tuonne lihaa ja verta olevaan tavalliseen mieheen joka teknologia riippuvuudesta huolimatta on myös erittäin haavoittuvainen. Batman Begins myös todisti ehkä liiankin herkästi sen että Batmanin roolisuorituksen voi vetää melkein kuka tahansa joka osaa kulkea naamari päässä sekä ähistä hieman matalemmalla äänellä ja siirryttäessään vapaalle vetää se perus "hymy-ei-hyydy" playboy ilme päälleensä. Christian Balen roolisuorituksesta ei ole siis sen kummempaa moitittavaa mutta palataanpas takaisin The Dark Knightin pariin. Heath Ledgerin tulkinta Jokerista taasen tuo väistämättä esiin aiempien Batmanien rikolliset ja niiden esittäjät. Löytyy mm. Tommy Lee Jonesia, Schwarzeneggeriä, Jim Carrey ja aiemmin Jokerin esittänyttä Jack Nicholson mutta jokainen näistä tulkituista hahmoista sortui lopulta samaan virheeseen. Liian sarjakuvamaisia. Heath Ledgerin osalta voidaan unohtaa tämä. Nykypäivän arpinaamainen Jokeri sotkuisella meikillä ehostettuna on kylmä, tunteeton, skitsofreeninen psykopaatti jolta löytyy myös omaa epävarmuutta paljastavia pakko-oireita. Mutta se mikä tässä hahmossa tulee parhaiten esiin on arvaamattomuus. Heti ensimmäisestä kohtauksesta lähtien elokuva tarjoilee monta unohtumatonta hetkeä joiden aikana ei voinut edes aavistaa miten tämä kaaottisesti omaa hetkeään luova klovni osaa jatkuvasti yllättää katsojan - oli kyse miten hän yrittää saada Batman hengiltä tai muuten vaan pistää Gotham Cityä pirstaleiksi todistaessaan omaa teoriaansa hyvän omantunnon omaavien ihmisten käännyttämisestä.

The Dark Knight ei kuitenkaan ole alusta loppuun täydellinen vaikka kuinka haluaisin. Näyttävyydestä huolimatta pari kohtausta kärsi jopa pienestä epäloogisuudesta ja elokuva onnistui laahaamaan yhdessä vaiheessa kunnes pisti taas uutta vaihdetta silmään jonka avulla ratsastettiin viimeiset 50 minuuttia sellaisessa ennennäkemättömässä hurmiossa jossa kaikki osaset naksahtivat saumattomasti toisiinsa. Juonenkuljetuksen luoma huipentuma sen sijaan oli täydellinen. Kaikki elokuvan aikana rönsyilleet langat onnistuttiin sitomaan yhdeksi toimivaksi pötköksi, Jokerin todellisen päämäärän paljastuminen luomansa kaaoksen keskellä, perinteinen hyvä vastaan paha kaksintaistelu, piirisyyttäjä Harvey Dentin muuntautuminen Twofaceksi joka antoi viimeisen lähtösysäyksen Batmanin toivon mureutumiseen paremmasta huomisesta ja miten lopulta Batmanista leivottiin vieläkin enemmän vihattu henkilö julkisuudessa. The Dark Knight siis onnistui kahdessa asiassa - käsikirjoitus oli harvinaisen monikerroksinen ja pelkästään Heath Lodgerin roolisuorituksen näkeminen antoi elokuvalipulle arvoa. Joten omalta osaltani voin sanoa että kyllä. Tämä on sen kaiken hypetyksen arvoinen.